Kasvattaja
(Artikkeli Staffi-lehdestä vuodelta 1983)
Tämän toiseksi vanhimman staffikennelin maassamme omistavat äiti Terttu Manner ja tytär, Tuire Okkola. Kenneliä pidetään tavallisessa kerrostalossa Helsingissä. Kun saavuimme Terttu Mannerin kotiin Käpylässä, toivottavat pikkuneiti Marika ja nartut Haade ja Galaxy meidät tervetulleiksi. Eteisen seinää koristivat useat ulkomaisissa näyttelyissä voitetut ruusukkeet.Tertun lapset ovat kasvaneet yhdessä kennelin kanssa. Heille on varmasti itsestään selvää, että talossa on koiria.
-En suinkaan. Minulla oli jo oma perhe, kun meidän rupesi tekemään mieli koiraa. Ajattelimme, että pääsemme mokomasta halusta, jos lainaamme sisareni griffonia viikoksi ja joudumme käyttämään sitä ulkona aamuin, illoin. Niinpä lainasimme sen, mutta halu omaan koiraan vaan kasvoi. Ryhdyin miettimään rotua, kyselin snautsereita ja dobermanneja, sillä griffon oli liian pieni minun makuuni. Siinä vaiheessa näin Steve Stonen ilmoituksen lehdessä, hän tarjosi kahta Englannista tuomaansa staffinarttua ostettavaksi. Toinen pennuista oli jo mennyt, toisen ostin.
Tällä tavalla tuli Titi, Trelawney of Tottington meille kesällä 1966. Titi oli tullessaan 4 kuukautta vanha ja se ostettiin vain yksinomaa kotikoiraksi. Kummitäti Meri Vänttinen halusi kuitenkin itselleen samanlaisen, joten päätimme hankkia pentueen. Finnstaffs Skiddystä tuli isä, ja Karhumäen Soljasta pääkätilö. Emä Titi oli punainen, pennuista puolet olivat punaisia ja toinen puoli sinisiä. Tästä neljän koiran pentueesta jätettiin Jerry-uros (Jaramillos Jerernias) kotiin. Jerry oli toinen sinisistä.
Syksyllä 1966 olin ollut Titin kanssa ensimmäistä kertaa näyttelyssä Messuhallissa. Saimme kolmosen. En kuitenkaan lannistunut, vaan menin toukokuussa 1967 Laakson kentälle ja silloin saimme jo ykkösen. Varsinainen kehissä juokseminen alkoi sitten Jerryn kanssa.
Seuraavaksi hankin Kytökarun kennelistä Ankan (Kytökarun Bianca). Seuraavankin narttuni Puntin (Royalrozelle) emä Kytökarun Princess Anne oli samasta kennelistä. Anne oli hyvin lähellä omaa ihannettani.
.
Milloin hait itsellesi kennelnimen?
- Heti silloin, kun Titi sai ensimmäisen pentueen. Sisareni keksi kolme nimeä, ensimmäisen pohjana oli sukunimeni, toisen Titin nimi ja kolmas Jaramillos oli puhtaasti mielikuvituksesta. Viimeinen sitten hyväksyttiin Kennelliitossa.
Muutenkin koirieni nimet ovat pääasiassa lasten, sukulaisten tai tuttavien keksimiä. Pentueitten nimien alkukirjaimet olemme valinneet umpimähkään, kuitenkin niin, että samassa pentueessa olevat alkavat samalla kirjaimella.
Miten jalostat? Seuraatko tarkoin sukutauluja?
- Parhaimmat tulokset olen saanut intuition avulla. Näen jonkun uroksen ja yhtäkkiä tiedän, että tuo sopisi sille ja sille nartulle. Kertaakaan en ole tällaisen tunteen tullessa erehtynyt. Samoin aavistan yleensä jo pennusta, tuleeko siitä hyvä vai ei. Kasvatus on mielestäni kivaa. En tekisi sitä, jos en pitäisi siitä.
- On itsestään selvää, ettei kennelin pitäminen kerrostalossa ole niitä kaikkein helpompia tehtäviä. Pari koiraa ja mahdollinen pentue eivät vielä häiritse naapureita. Ei voi kuvitellakaan, että kasvattaja pitäisi luonaan kaikki eläkevanhukset. Ne, kuten myös osan nartuista olen joutunut sijoittamaan toisiin koteihin. Tällä hetkellä on minulla itselläni kaksi parhaassa iässä olevaa narttua kotona ja Tuirella on kotonaan pari narttua, joilla ei enää teetetä pentuja, pari on sijoitettuna muualle.
Kasvatuksessaan Terttu noudattaa jonkinlaista "pitkää linjaa". Hänellä on jatkuvasti ollut jalostuksessa ja kotona koira, jonka kantaemä on ollut Titi. Tällä tavoin seuraamalla kasvattejaan sukupolvesta toiseen oppii varmasti tuntemaan koiransa perinpohjin. Mainittakoon, että tässä kuvassa, missä Titi on ensimmäisen pentueensa kanssa, voidaan toisesta pennusta oikealta laskea peräkkäistä valioita viisi kappaletta ja kuudennellakin on jo kaksi serttiä.
.
Mikä on paras kasvattamasi koira?
- Paras kennelimme koira on ilman muuta Tessa (Jaramillos Queentessa), se polveutuu suoraan Meri Vänttisen Jessicasta. Luonteeltaan mieleisin koirani on ollut Jerry.
Minkä värisestä staffista pidät eniten?
- Väri ei mielestäni ole tärkeä. En kuitenkaan pidä erityisemmin piedeistä. Olen myös huomannut, etteivät punaiset mene kaupaksi.
Sinähän sait ensimmäisten joukossa Vuolasvirta-palkinnon. Miten arvostat sitä?
-Ainakin ympäristöni ihmiset arvostavat sitä suuresti. Monet ovat tulleet onnittelemaan minua sen johdosta. Tietysti sen saaminen oli mieluisaa.
Oletko ajatellut kasvattavasi jotain muutakin rotua?
-En. Olen täysin staffi-ihminen.
Mitä teet, jos sellainen perhe tulee ostamaan pentua, jolle et jostain syystä halua myydä?
- Pelottelen hurjasti. Kerron, kuinka kauhea koira staffi on, syö tapetit, lelut ja huonekalut. Yleensä perhe silloin luopuu.
Mikä on staffi-ihanteesi?
- Ehdottomasti paras näkemäni staffinarttu on Queenie, Bandits Wirswall Judy the Gamest.
Paras yhdistelmäsi?
-Eniten valioita on tullut yhdistelmästä Puntti ja Riko (Jaramillos Richardo) .
Mistä iloitset eniten kasvattajana?
-Tietysti siitä, että perhe pitää saamastaan koirasta ja on siihen tyytyväinen. -
Iloitsetko, jos kasvattisi menestyvät näyttelyissä? - Tietysti. Mutta enemmän kuin huippuyksilöstä, iloitsen, jos pystyn kasvattamaan tasaisesti hyviä ykkösen koiria ja suurimman painon panen kasvattajaryhmäni menestykselle. Mihin järjestykseen panet
tavoitteesi jalostuksessa?
- Terveys, luonne, ulkonäkö.
Jos saisit itsellesi koiran Englannista, kumman ottaisit nartun vai uroksen?
- Jos ajattelen itseäni ja kenneliäni, ottaisin tietenkin nartun. Mutta jos kysyt tuota koko rotua ajatellen, olen täysin samaa mieltä Anja Virtasen kanssa siitä, että rodun kannalta olisi edullisempaa tuottaa maahan hyvää jälkeä jättävä uros.
Kuinka monta pentua olet kasvattanut ja kuinka monta valiota on kasvateista tullut?
- Tuirella on tarkka kortisto, hän varmaan laskee ne teille. Ja Tuire laski.
Jararnillos kennelistä on tullut 63 urosta ja 47 narttua eli yhteensä 110, joista 30 on valiota ja 11 on saavuttanut kansainvälisen valion arvon.
(Staffi-lehti -83)