Historia

Terttu Mannerin perheen ensimmäiseksi koiraroduksi harkittiin pippuri-suola snautseria. Mutta Tertun nähtyä Steve Stonen ilmoituksen Helsingin Sanomissa, jota koristi staffiuros Torso of Tottingtonin kuva, vaihtui rotu staffordshirenbullterrieriin. Stone oli tuonut Torson kaksi narttupentua Englannista Suomeen. Näistä toisesta, Trewlaney of Tottingtonista, joka oli 24. Suomessa rekisteröity staffi, tuli Jaramillos -kennelin kantanarttu. Trewlaneyn sisar FIN MVA Tanya of Tottington muutti Kuopioon Vappu Helinille. Viiisilapsisen perheen ensimmäiseksi koiraksi kolmikuinen "Titi" oli luonteensa puolesta mitä parhain. Mitä taas tulee sen ulkonäköön, oli sillä pään muodossa paljonkin parantamisen varaa, mutta sen runko oli hyvä ja Trewlaneyn turkin erinomaista syvän kirkkaanpunaista värisävyä harvoin enää näkee.


"Titin" ja samalla Jaramillos-kennelin ensimmäinen pentue (1+3) syntyi yli kolme vuosikymmentä sitten 31.7.1967. Isänä oli astutushetkellä seitsenkuinen, eläinlääkäri Henrikssonin omistama brindle-värinen FIN MVA Finnstaff's Skiddy, joka oli professori Hakon Westermarckin ensimmäisen staffipolven suomalaissyntyinen kasvatti.

"Titin" ensimmäisestä pentueesta kotiin jäi sinimaskinen silverfawn urospentu KANS&POHJ MVA V-69 Jaramillos Jeremias, joka oli ensimmäinen KANS MVA-kasvatti. "Jerry" löytyy tämän päivän Jaramillos -koirien sukutauluista, tosin vasta kahdeksannessa/kahdennessatoista polvessa. Kyseisestä pentueesta sukua jatkoivat myös FIN MVA Jaramillos Jessica ja Jaramillos Jennifer, jotka kumpikin myös löytyvät nykyisten koirien sukutauluista.

. "Titin" toisen pentueen isänä oli Suomen ensimmäinen kansainvälinen muotovalio Kytökarun Prince Andrew, joka oli Anja Virtasen (kennel Kytökarun) ensimmäisestä pentueesta. Prince Andrew'n emä oli KANS&POHJ MVA Bandits Wirswall Judy the Gamest Queen, yksi Suomen parhaimmista englannintuonneista kautta aikojen sekä perimältään että ulkomuodoltaan vielä tänä päivänäkin.

Tästä pentueesta sukua jatkoi Jaramillos Titan, joka sai KANS&POHJ MVA Hoplite Rufus of Tall Treesin kanssa kuusi pentua, joista neljästä tuli valioita. Yksi näistä oli KANS&POHJ MVA V-76 Jaramillos Rikhardo, joka on perimältään ja ulkomuodoltaan ollut ja on edelleen yksi parhaista Jaramillos-kasvateista kautta aikojen.

"Titin" kahdesta pentueesta haarautui kaksi erillistä linjaa, jotka yhdistettyinä kolmen-neljän sukupolven haarautumisen jälkeen edustavat tämän päivän Jaramilloksia, joiden kaikkien sukutauluissa viimeistään kolmannessatoista polvessa esiintyy kantanarttu Trelawney of Tottington. Miten sitten aiemmin mainitut urokset nivoutuvat nykypäivän sukutauluihin, kun tarkastellaan narttulistausta vuosilta 1967-2004? Jeremias on muun muassa Kariokan äidinisä, Rikhardo muun muassa Fine Summerwinen isänäidinisä jne.

Jaramillos -kasvatus ei ole perustunut vain yhteen narttuun. Terttu Manner osti Anja Virtaselta vuonna 1968 KANS&POHJ MVA Bandits Wirswall Judy the Gamest Queenin tyttären FIN MVA Kytökarun Biancan, "Ankan", joka ei koskaan lukuisista yrityksistä huolimatta tullut tiineeksi.

. Fine Summerwinen kahdesta pentueesta, joista ensimmäisessä isänä oli Jaramillos Dear Pablo, syntyiVuonna 1972 Terttu Manner osti Helena Hyytiäiseltä Biancan vanhemman sisaren FIN MVA Kytökarun Princess Annen tyttären KANS&POHJ MVA Royalrozellen (Puntti), jonka isä oli englannintuonti FIN MVA Bandits Weneva Adam Adamant (GB Ch Cristopher of Genevan poika). "Puntilla" oli neljä pentuetta, yksi Jeremiaksen kanssa (mm. Jaramillos Punttison, Kariokan isä) ja kolme Rikhardon kanssa. Näistä ensimmäisen pentueen neljästä pennusta kolme saavutti KANS MVA -arvon. Sukua jatkoi ainoastaan KANS&POHJ MVA Jaramillos Edelweiss, joka on muun muassa Fine Summerwinen isänemän KANS&POHJ MVA Jaramillos Heartache Queenin emänemä.

Kolmannen pentueen sisaruksista KANS&POHJ Jaramillos Catastrofen 1978 voi jäljittää tämän päivän Stormvindens -koirien sukutauluista, kuten myös Heartache Queenin pojan KANS&POHJ MVA Jaramillos Underground Boyn, joka on kuuluisan GB Ch Black Tuskerin pojanpoika isänsä englannintuonnin FIN&S MVA Billy McMichaelin kautta.

Jaramillos-sukutauluista löytyy Underground Boyn sisar KANS&POHJ MVA Jaramillos Uptown Girl, jolla oli yksi pentue ruotsalaisen Sunstaff's -kennelin englannintuonnin Sunstaff Billy the Kidin kanssa. Tämän pentueen pennuista FIN MVA Jaramillos Bulletproof on puolestaan Jaramillos Fine Summerwinen isä. KANS&DK&ARG&FIN&LUX MVA NMV-91 MV-93 Jaramillos Excuse Me "Sorry", joka astutettiin englannintuonti FIN MVA Martyrs Finn Fellowin pojalla, astutushetkellä liki 11-vuotiaalla KANS&POHJ MVA Jaramillos Fonzarellilla. Tästä pentueesta ovat muun muassa KANS&EST&DK&FIN MVA EuV-94 Jaramillos Grappo ja sen sisar FIN&DK&EST MVA Jaramillos Go-No Go

Fine Summerwinen toisesta pentueesta 1991 englannintuonti FIN&S&N MVA Kablice Black Adderin (GB Ch Constones Yer Man x GB Ch Black Ice, GB Ch Kablice Midnight Caller on Black Adderin täysveli) kanssa syntyi kolme poikaa ja yksi tyttö, Jaramillos Sweet Lady Alet, joka vietiin pentuna Tsekinmaahan. Alle kaksivuotiaana sillä oli Alet -kennelissä kuuden kuukauden välein kaksi kahdeksan/seitsemän pennun pentuetta, ensimmäisen KANS&B&NL&LUX MVA Bethane Beau Brummelin ja toinen KANS&D&NL MVA MV-94, -96 Tenacious Just Kiddingin kanssa. Sweet Aletin pentuja vietiin mm. Puolaan ja tänä päivänä Ruotsista löytyy Tanskassa kasvatettu Sweet Aletin tyttärentyttärenpoika. Sen veljiä ovat KANS&POHJ&DK MVA Jaramillos Sword Dancer ja FIN&DK&S MVA V-97 Jaramillos Super Tiger.


Kautta aikojen Jaramillos-kasvatustyössä on käytetty kaikkia linjoihin sopivia englannintuontiuroksia. Kennelin ensimmäinen tuonti Suomesta ostetun Trewlaney of Tottingtonin jälkeen oli nk. spermatuonti Ruotsista 1977, kun Queentessa astutettiin Sunstaffs kennelin englannintuonnilla KANS&POHJ MVA Bringarry Contellationilla (isä GB Ch Walstaf Domino). Lähes kymmenen vuotta tämän jälkeen syntyivät jo aiemmin mainitut Sunstaff Billy the Kidin ja Uptown Girlin pennut. Yhdeksän kuukautta vanha Sunstaff Billy the Kid jäi auton alle muutaman viikon kuluttua astutuksesta, ja niinpä Ruotsiin Sunstaffs -kenneliin lähti astutuspentuna KANS&S&N MVA Jaramillos Bloomingdale's, joka esiintyy staffisukutauluissa Ruotsissa ja Norjassa.

Tuire Okkola tuotti 1990-luvun vaihteessa Englannista uroksen, FIN MVA Graighallion Carndhu (12.09.88-27.01.01), jolla todettiin kaihi. "Kalle", jota ei kaihinsa vuoksi voitu käyttää jalostukseen eli elämänsä onnellisena perhekoirana, tosin näkökenttä rajoittuneena (kts. STAFFI 3/2002, s.10-11).

Seuraava tuonti yhdessä Marjo Gröhnin kanssa on tummabrindle FIN&S&N MVA Kablice Black Adder s.28.06.1990, joka saavutti valionarvonsa veteraani-iässä 8-vuotiaana lievän purentavikansa takia. Sen jälkeläiset ovat olleet sitäkin voitokkaampia, sillä "Bassella" on valiojälkeläisiä lähes kaikista pentueistaan, sen lisäksi yksi Euroopan Voittaja¨-tytär KANS&POHJ MVA EuV-98 Jaramillos Chinook Wind ja Maailman Voittaja 2002 Jaramillos Outside Chance (A).

Kolmas ja viimeisin tuonti, punainen KANS&POHJ&EST MVA JMV-92 Jodel's Incantation "Cody" (16.03.1991-09.07.2003) oli GB Ch Teutonic Warriorin poika sen viimeiseksi jääneestä pentueesta, sen pentuesisar Ch Jodels Uptown Girl vaikutti Etelä-Afrikassa.

Vuonna 1996 kahden Euroopan Voittaja-sisaruksen, KANS&POHJ&DK&LUX MVA SV-94 LUXV-96 EuV-96 PMV-97 Jaramillos Please Please Me POHJ&DK&LUX MVA V-95 EuV-94,WW-95 Jaramillos Please Release Me ja yhden Maailman Voittajan KANS&POHJ&DK MVA MV-96 PMV-97 Jaramillos More or Less, isä oli Cody.

Vuonna 1997 "Codyn" poika KANS&POHJ&DK&PR MVA SV-96 MV-97 Jaramillos Maxwell Smart ja tytär KANS&POHJ&DK&PR MVA KBHV-95 MV-97 Catastrofe's Royal Ghost saavuttivat Maailman Voittaja 1997 -tittelit Puerto Ricossa. "Cody" oli rajoitetusti jalostuskäytössä huonojen lonkkiensa vuoksi, mutta sen jälkeläisten tulos- ja lonkkatilastojen perusteella huonot lonkat lienee ainoa ominaisuus, jota se ei periyttänyt jälkeläisilleen, hyviä ominaisuuksia sen sijaan paljon (kts. STAFFI 4/2003 s.14-15).

Sen sisar Jaramillos On Line (B) puolestaan sai pennut 18.7.2002, isänä Englannissa syntynyt, Espanjan kautta perheensä mukana Suomeen aikuisena muuttanut Mr. Perfection (B), jonka isä on GB Ch Lethal Weapon of Crashkon.
Tästä kahdeksan pennun pentueesta yksi neljästä tytöstä Jaramillos Where Ever muutti Italiaan ja sen veli, nyttemmin jo major -pisteitäkin kerännyt Jaramillos Wild Card USA:han. Samasta pentueesta Suomessa kehiä ovat kiertäneet Jaramillos Washington Post (B) ja V-03 Jaramillos With Pearls (B).

Edellisten lisäksi vuosien 2003 ja 2004 aikana näyttelykehiä kiertävät 31.3.2002 syntyneet punaiset veljekset Jaramillos You Are My Man, Jaramillos Yaris, Jaramillos Yackaty Yak ja niiden sisar Jaramillos You'll Got Mail, jotka ovat englannintuonnin Kramstaff Mr Solon jälkeläisiä, emänä KANS&POHJ&USA&CAN MVA Catastrofe's Touch of Heaven'in tytär FIN MVA Jaramillos Piggy Bag.

Sen emänemä on jo aiemmin mainittu EuV-94-96 J.Please Release Me, jonka tytär KANS&POHJ<U MVA LTUV-01 Jaramillos Vacuum Cleaner puolestaan sai 26.04.2002 mm. punaisen tyttären nimeltään Jaramillos From Sarah With Love, jonka isä on Codyn punainen MV-97 poika Jaramillos Maxwell Smart.

Jaramillos You Are My Man on ensimmäinen Jaramillos uros, jolla on jälkeläisiä alle kaksivuotiaana peräti neljän eri nartun kanssa. Sen sisaren Jaramillos You'll Got Mail'in pennut, isänä nuori punainen Kanadan tuonti Goosehill Great News, syntyivät itsenäisyyspäivänä 6.12.2003.



Nykyään Tuire kasvattaa omalla kennelnimellä Rennam, sekä staffeja että sileäkarvaisia kettuterriereitä.